Oma Nia-matkani

Olen harrastanut erilaisia tanssilajeja ja muita liikuntamuotoja läpi vuosien. Vuonna 2006 tutustuin Niaan niin sanotussa ”playshopissa”, joka on normaalia Nia-tuntia pidempi, teemallinen työpaja. Niassa yhdistyivät aiemmin harrastamani lajit ihanteellisesti: Nia saa inspiraationsa tanssi-, kamppailu- ja kehonhuoltolajeista. Nian kautta avautui myös ovi uudenlaiseen ajatteluun siitä, miten joustavuutta, voimaa, ketteryyttä, liikkuvuutta ja tasapainoa voi kehittää nautinnon ja ilon kautta.

Nian löytäminen oli kuin raikas kevättuulahdus, ja siitä tulikin eräänlainen käännekohta elämässäni. Nautin Nian monipuolisuudesta ja vapaudesta, ja myös siitä, että keskityin pitkästä aikaa omaan itseeni ja siihen, millaista liikettä juuri minun kehoni kaipaa. Lisäksi Nia-tunneilla on aina ollut lumoava yhteisöllisyyden tunne: olen saanut olla yhtä aikaa oma itseni ja samalla saanut kokea muiden tanssijoiden kanssa yhteisiä, sanattomia hetkiä. Jopa silmät kiinni tanssiessani olen voinut aistia ympärilläni olevien tanssijaystävieni tunteiden kirjon ja tanssin ilon. Olen itsekin kokenut tanssiessani syviä tunteita, joita en ehkä muulla tavoin olisi saanut kohotettua pinnalle. Mieleenpainuvimpia kokemuksia ovat usein olleet ne hetket, jolloin olen aistinut kaiken hyvin tarkasti ja aika on tuntunut taianomaisesti pysähtyvän.

Ohjaajakoulutuksessa on mahdollista suorittaa valkoinen, vihreä, sininen, ruskea ja musta vyö. Olen sinisen vyön vaiheessani (Nia Certified Blue Belt Teacher). Hankin taannoin myös uusia kokemuksia ”Nia 5 Stages”-koulutuksessa. 5 Stages perustuu liikkumiseen ihmiskehon viidessä eri kehitysvaiheessa, ja se on hoitanut kehoani luonnollisella tavalla, ihmiselle luonnollisessa liikkeessä. Opiskelen tällä hetkellä ja pidän hieman taukoa eri lajien – myös Nian – ohjaamisesta.